keskiviikko 10. toukokuuta 2017

viikko 19/keskiviikko: kuudes peräkkäinen

Nimittäin kuudes peräkkäinen katuviestivoitto Antin Tallille Mikkelin katuviestin yhteisösarjassa ja vieläpä kuutosvoitto. Itse juoksin ensimmäisen osuuden 240 metriä. Viestiä jatkoivat Saaga, Liisa, Aada ja Veikko. Naisten sarjassa Antin Talli otti hopeaa MiKV:n pikajuoksijoiden perässä. Taakse jäi kuusi joukkuetta. Neela taisteli hienosti pronssista vaikka joutuikin tyytymään viidenteen sijaan. Ensi vuonna juoksuryhmän tytöt ovat varmasti jo mitaleilla.
Antin Talli Mikkelin katuviestissä (kuva Mikko Rahikainen)

Juoksin yhteensä vain 4km sillä vilustuin eilen ja kannustin ääneni käheäksi joten nyt on lievät flunssaoireet päällä. Toukokuun ensimmäiseen kymmeneen päivään kertyi 185km juoksua. Jospa huomenna pystyisi taas vähän hölkkäilemään ja lauantaina uudestaan treenin makuun. Oli jokseenkin viisas ratkaisu jättää kilpasarjan 480 metrin startti väliin ja antaa Veikolle yhteisösarjan ankkuriosuus.

Tällaisina päivinä ei osaa flunssastakaan masentua. Yhteensä 32 juoksijaa oli Antin Tallin joukkueissa katuviestissä mukana. Se loi kylmään säähän uskomatonta lämpöä josta on hyvä jatkaa urheilua. Yritin myös motivoida naisjoukkuetta Minna, Liisa, Aada, Elsa, Aada että ensi vuonna hopea muutetaan kullaksi ja rohkeasti neljän minuutin alituksen kimppuun. Uskon että ainakin johonkin heistä se tarttuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti