sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Viikko 6: Takaisin Maaninkavaaraan

Jos kirjoittaisin romaanin juoksemisesta tuo olisi sen nimi.

Harmi kun en voi. Tulisi ongelmia tekijänoikeuksien kanssa. Mutta tuossa vinkki Miika Nousiaiselle jatko-osaan.

Asiaan. Totuus on aina tarua ihmeellisempää. En tosin juossut kuin 85km tällä viikolla. Nyt on kasassa helmikuulle 189km ja vuoden alusta alkaen 570km. Kaima jo huolestuneena kysyi milloin alkaa määrän mättö. Syystäkin. Itsekin olen jo mietiskellyt että tämä pikavoimajakso on jo venähtänyt turhan pitkäksi.

Pitkästä aikaa kuitenkin tuli tehtyä sunnuntaina päivälenkki. Ei kai vielä voi puhua täysin aamupäivästä koska lenkki tapahtui klo 11-14. Juostiin Samin kanssa Urpolassa katsellen hyvää ylämäkipätkää. Yhteensä 25km 2h 53min (syke 122) juoksuindeksillä 70 ja km vauhdilla 6.54/km josta Urpolan polkujuoksuosuus 8.5km 69min 16s sykkeellä n. 127 ja vauhdilla 8.09/km. Nousua 400m. Poljettiin hankeen EK jolla pituutta 860m ja nousua vähintään 70m. Vauhti EK:lla oli 11.20/km ja keskisyke 133. Korkeimmillaan 156 joka oli lähes kävelyä. 

Jostain syystä unohtui tällä viikolla pitää tarkempaa harjoituspäiväkirjaa mutta nämä eivät nyt paljon heitä: maanantai 11km+tiistai 8km+keskiviikko 13km pääosin polkujuoksun merkeissä+torstai 13km (jossa 15x60m rentoa pyrähtelyä)+perjantai 3km+lauantai 9km+sunnuntai yhteensä 28km.


Öistä lenkkimaisemaa kesältä 2015

Maanantain minivalmennuksessa yritin epätoivoisesti opettaa korkeushyppyä. Sofia hyppäsi näytösluonteisesti 110 eli 32cm vähemmän kuin ennätyksensä edelliseltä päivältä. Ainakin 20cm ilmaa riman ja tytön välissä. Veera pääsi 100, Ilona 80, Tiina 70, Silja ja Antti 60. Lähinnä nämä lapset olisivat halunneet juosta juoksumatolla ja aloinkin jälkeenpäin miettiä miksi juoksetin heitä vain 3 minuuttia / lurjus. Miksen varttituntia?


Tiistai. Että voi olla harjoitusten jälkeen väsynyt. Vaikken edes tehnyt mitään. Mukavat ja varmasti ihan tehokkaat treenit mutta se on stressaavaa kun ei mahdu kunnolla juoksemaan pikajuoksua. Onneksi ulkona juostiin 3km ja nopeimmat laskivat kolme mäkeä Teksalla. Pakkasta ei ollut kuin 15 astetta, oltiin varauduttu 10 astetta kylmempään. Juoksivatko ne kolme tyttöä oikeasti siellä sisällä tosiaan 3km ja osallistuivat aitojen ja kuntopallojen kantamiseen? Jos näin on niin reipasta porukkaa.

Keskiviikkona polkulenkillä oli lisäkseni Sami, Toni, Juuso sekä Timo viettämässä viimeisiä päiviään poikamiehenä. Tosin tuleva puolisokin oli mukana vahtimassa. Syytäkin tuon porukan kanssa. Onnittelut! Meille kertyi yhteensä 10km melko hyvällä nousulla + itse hölkkäilin 3km päälle.

Kukaan ei ole huippujuoksija syntyessään. Kyllä kuitenkin alle 5.23 pystyy suomalainen nainen hallissa 2020-luvulla juoksemaan jos tahtoo. 1500, 2000 tai jopa molemmat. Osittain tästä syystä torstain harkoissa juostiin 3km ulkona + aukaisut 3x60m ryhmäveto + 5x90m nopeuskestävyyttä + sitten oli aitajuoksua, kuntopallon heittoja, aitalaukkaa ja loppuun 3 minuutin viesti. Nopeuskestävyyden voitti joukkue Veikko, Lotta, Eetu joka sai 105 pistettä. Kovimmat pistehait olivat Veikko 80 pistettä, Lotta 25 pistettä ja Emma 20 pistettä. Parhaat vetojen ajat Veikko 12.7, Lotta 13.6, Emma 15.3, Elina 15.3, Janina 13.6, Eetu 16.5, Saaga 13.5, Kaisa 14.0, Sofia 13.5, Rebekah 18.0, Silja 18.0, Jed 14.5, Amanda 14.0. Kuntopallossa heittelivät 1-8 kilon palloja vähän henkilöstä riippuen 10-200 toistoa joko parin kanssa tai yksin. Pienillä pojilla ilmeisesti puhti hieman loppui koska heillä näytti enempi olevan treeni pallon vierittelyä kaverille ja sylissä pitämistä. Joskus näinkin. Virkistyivät kyllä sitten juoksemaan.

 Lotta, Sofia ja Janina juoksivat 30m vetoja 76cm/7.5 metriä. Aitalaukkaradalla Janinalla oli mielestäni aivan kympin suoritus mutta ikään ja lähtötasoon nähden jokainen juoksi hyvin. Lopuksi oli 3 minuutin viesti jossa joukkueet vetivät aivan hurmoksessa uusiin ennätyslukemiin. Tasapeli ja molemmille 935 metriä! Tänä talvena se tonni vihdoin menee. Silloin 2015 syksyllä lähdettiin liikkeelle jostain alle 800 metrin tasosta. Onnistuneen treeni-illan jälkeen oli sitten mukava kuunnella Kake Randelinia.

Perjantai-ilta meni teatterin merkeissä. Näytäntö kertoi semmoisesta isästä jota ympäristö hiosti lopettamaan tyttärensä valmentamisen ja lopulta onnistuikin. Saman tyyppisiä treenejä oli mitä meillä mutta mielestäni kevyempiä. Ennen kulttuurielämystä ehdin käydä 3km hölkällä täysikuun valossa.

Kuu heinäkuun 2015 alussa

Lauantai-iltana kovat reenit vedettiin jäähallilla + kuplahallilla. Mukana Sofia, Janina ja Veikko. Ensin 2km ulkoverryttely, sitten kuntopallon heittoja + räjähtäviä lähtöjä erilaisina harjoitteina 3, 5 ja 8kg palloilla. Sarjat olivat 3x3+2x3 , sitten heitätin vielä 3 kilolla vähän nopeustyyppisiä juttuja. Sen jälkeen mentiin fanikatsomon portaisiin jossa 18 erilaista nousua juosten ja hypellen. Itsekin vedin muutaman tasatassun. Sitten siirryttiin kuplahallille ja juteltiin matkalla kahvin, kaakaon, teen ja energiajuomien vaikutuksista. Kuplalla tehtiin rata jonka jälkeen itse asiaan: 1 x 800 + 2x3x200/60s/200 hölkkää ja 3min, vika vetojen välissä 2 minuutin palautus. Veikko 2.59, 46,41,35,40,35,31; Janina 3.08, 46,41,37,40,35,36; Sofia 3.29, 46,41,39,40,36,39. Komean näköistä menoa. Ikää juoksijoilla siis 10-12v. Yhteensä 5km. Aamulla LähiTapiolaAreenalla Sami, Sofia, Veikko. Ohjelmassa 1km hölkkää + reaktiolähtöjä 10x20m+10x10m + vähän venyttelyä + painonnostoa idealla lihaskestävyys 30x30%+voimakestävyys 12x45%+10x60% perusvoima+2x2x90% maksimivoima+10x45% pikavoima+10x60% räjähtävä voima, lapset teki kevyemmät rinulit gymstickillä, korostin syväkyykkyä alkuasennossa, Sami tempoi jo 60 kiloa helposti ylös, lapsetkin selvisivät verraten hyvin 20kg tangon kanssa ottaen huomioon että hallissa oli suunnilleen 20 astetta pakkasta ja vaihtoehto käsitellä kylmää rautaa joko rukkasilla tai paljain käsin. Sen verran kokeilin itsekin että täysi tunnustus täytyy antaa Sohville suorituksesta varsinkin kun jaksoi vielä illalla meidän kanssa lenkille. Aamu- ja iltaharkkojen välillä oli harrastanut koko päivän ulkoliikuntaa. Sitten juoksivat gymstickin kanssa n. 5 x 20m spurtteja + vastusjuoksuja. Hauskaa oli ja kuminauhat tiukoilla. Sofialla hyppyytin myös "holmeja", lajinomaista treeniä. Lopuksi vielä aitavetoja 5x60cm/7 metrin väli molemmin jaloin ponnistus pikkuaidan takaa (1,5m). Lapsille 2km juoksua

Kyllähän tässä ollaan tosiaan vahvasti matkalla mainittuun paikkaan ja se tuntuu hyvältä. On vaan niin monta kysymysmerkkiä tässä nykyajassa. En saanut kauhean hyvin viikonloppuna nukuttua kun mietin juoksemista, valmentamista, realiteettejä, unelmia. Ehkä kuullakin oli oma merkityksensä, uskoisin näin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti